Identiteettiäni määrittää monta asiaa, mutta tätä blogia lukevan on ehkä oleellista tietää, että olen kristitty, pappi, ja homoseksuaali. Itse en pidä homoseksuaalisuuttani ristinä, mutta usein tuntuu, että niin minun muka kuuluisi kokea, kun määrittelen itseni myös kristityksi. Haluan kirjoittaa siitä, mitä näen ja koen maailmassa, jossa ristejä on monenlaisia. Minulla on omani ja sinulla omasi.



tiistai 1. heinäkuuta 2014

Se ei ole ääliö, joka ei kannata tasa-arvoista avioliittolakia


Pohdin viime viikolla Pride-viikon Yhteys-liikkeen seminaarissa sitä, miten raskaalta välillä tuntuu, kun homoseksuaalina sitä pitää jotenkin aina jaksaa suhtautua siihen mahdolliseen hämmennykseen, jota keskustelukumppani tuntee saadessaan kuulla homoseksuaalisuudestani. Paikalla ollut seksuaaliterapeutti, pastori Marjo Ehn vastasi siihen selkeästi: ’Nauti siitä, että aiheutat ihmisille prosesseja, kun ilmaiset jotenkin homoseksuaalisuutesi.’

Tuli tuossa tänään puhetta rakkaani kanssa Vihreiden 25-vuotisjuhlista, joihin osallistuimme maaliskuussa 2012. Olimme silloin seurustelleet reilut puoli vuotta. Joku piti juhlapuhetta ja esitti siinä kysymyksen: ’Ketkä meistä on sitä mieltä, että kaikkien pitäisi saada solmia avioliitto?’ Koko juhlakansa nosti välittömästi kätensä pystyyn. Rakkaani oli ainut, joka epäröi. Ihmettelin asiaa. Hän kertoi yllättyneensä kysymyksestä ja omasta reaktiostaan siihen. Hän nimittäin tajusi yhtäkkiä, ettei hän tiennyt, miten reagoida. Hän ei ollut ajatellut koko asiaa.

Mielestäni nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Ne myös avaavat minulle sitä tilannetta, jossa nyt ollaan, kun keskustellaan joskus hyvinkin kiihkeästi tasa-arvoisesta avioliittolaista. En pidä siitä, että on niitä lakialoitteen kannattajia, jotka haukkuvat sen vastustajia ääliöiksi tai käskevät näiden tunkea päänsä perseeseen tms. ruokotonta. Mielestäni tuollaisia törkeyksiä puhuttaessa osoitetaan täyttä ymmärtämättömyyttä sitä kohtaan, mistä Marjo Ehn puhui ja mitä rakkaanikin reaktio aikoinaan osoitti.

Kysymys samaa sukupuolta olevien avioliitosta tulee jokaista meitä lähelle. Se ei kosketa vain homoseksuaaleja vaan jokaista ihmistä, koska jokainen meistä on seksuaalinen olento kaikissa tilanteissa kaiken aikaa. Kohdatessamme itsellemme vierasta seksuaalisuutta joudumme prosessiin. Ja se prosessi vie aikaa. Se vie aikaa, koska se pakottaa meistä jokaisen miettimään myös omaa seksuaalisuuttamme, yhtä intiimeimmistä elämämme osa-alueista.

Ei kukaan ole ääliö, jos hän ei kannata tasa-arvoista avioliittolakia. Se voi olla hänelle täysin vieras ja lähtökohtaisesti luonnottomalta tuntuva asia. Hänenkin suustaan tai näppäimistöltään voi tietenkin alkaa tulla vaikka minkälaista törkytekstiä. Prosessia ei voi pakottaa ja se kulkee jokaisella omaa latuaan. Sitä voi ohjata vain ihminen itse. Suren sitä, jos prosessia ei edes sallita eri tavoin ajattelevalle vaan leimataan heti toinen joksikin kiihkoilijaksi tai muuten vain rajoittuneeksi.

Jos jopa naispuolinen kumppanini aikoinaan hämmentyi niin paljon kysymyksestä, kannattaako hän samaa sukupuolta olevien avioliittoa, ettei hän pystynyt siihen vastaamaan, niin eikö se jo todista jotain näistä prosesseista? Tai miten minä itse, joka vielä viisi vuotta sitten tv:ssä sanoin, että saakoon heterot pitää avioliittonsa? Nykyään me molemmat olemme prosessissamme siinä vaiheessa, että olemme tasa-arvoisen avioliittolain ehdottomia kannattajia. Ja hei, jokaisen prosessi ei varmasti johda siihen samaan kantaan. Sekin pitää meidän kannattajien hyväksyä.

Sallitaan toisillemme ne prosessit, joita kukin meistä käy läpi ja joita voi ohjata vain ihminen itse. Joku meistä on prosessissaan pitemmällä ja tuntee seksuaalisuutensa paremmin, joku alkaa vasta miettiä asiaa. Annetaan toisillemme tilaa ja kunnioitetaan toisiamme. Sitä toivon kristittynä ja homoseksuaalina, myös tulevana seksuaalineuvojana.