Identiteettiäni määrittää monta asiaa, mutta tätä blogia lukevan on ehkä oleellista tietää, että olen kristitty, pappi, ja homoseksuaali. Itse en pidä homoseksuaalisuuttani ristinä, mutta usein tuntuu, että niin minun muka kuuluisi kokea, kun määrittelen itseni myös kristityksi. Haluan kirjoittaa siitä, mitä näen ja koen maailmassa, jossa ristejä on monenlaisia. Minulla on omani ja sinulla omasi.



torstai 31. maaliskuuta 2011

Avioliitto kaikille - mummoa ikävöiden.

Totesin Huomenta Suomen haastattelussa aika tarkalleen kaksi vuotta sitten, etten kannata homojen avioliittoa. Olin sitä mieltä, että heterot saavat minun puolestani pitää sen. Nyt olen eri mieltä. En näe mitään syytä sille, miksi meitä meitä homoseksuaaleja pitäisi syrjiä siltäkään osin. En enää tyydy niin vähään.

Tätähän monet konservatiivikristityt ovat pelänneet: Ensin ne vaativat, että homous poistetaan rikosten ja sairauksien joukosta, sitten ne haluavat, ettei enää tarvitse piilotella, sitten ollaankin jo vaatimassa oikeutta avioliittoon ja adoptioon. Newsflash: homoseksuaaleilla ihmisillä on keskimäärin ihan samat toiveet ja tarpeet kuin heteroseksuaaleillakin. Meilläkin on oikeus olla näkyviä. Se ei tarkoita sitä, että haluaisimme tehdä erityisen numeron seksuaalisesta suuntauksestamme. Voi kun eläisimmekin sellaisessa yhteiskunnassa, jossa siihen ei enää olisi tarvetta. Sitä onnea meillä ei kuitenkaan vielä ole. Kun nyt saisimme edes ne yhtäläiset oikeudet ensin.

Edesmennyt mummoni sanoi joskus: 'Onhan niitä homoja aina ollut, mutta ennen ne sentään tajusivat pysyä piilossa.' Hän ei silloin tiennyt homoseksuaalisuudestani. En ollut sitä silloin vielä itsekään tiedostanut. Pahalta se silti tuntui jo silloin, vaikka ymmärsinkin, että hän kuului aivan eri sukupolveen ja oli myös oman raamatuntulkintansa vanki. Mummoni oli minulle todella rakas ja hänen ansiostaan koen ymmärtäväni hyvin konservatiivikristittyjen kannanottoja. Olimme monesti aivan eri mieltä asioista, mutta päädyimme aina siihen, että siinä kaikkein oleellisimmassa olemme samaa mieltä: uskomme samaan Jumalaan, joka on kuollut meidän puolestamme ja luvannut meille ikuisen elämän.

Minä en ymmärrä, miten se olisi heteroilta pois, jos me saisimme samat oikeudet kuin heteroilla on. Minusta on aivan käsittämätöntä esimerkiksi se, että meidän pitää maksaa siitä, jos haluamme ottaa kumppanimme nimen rekisteröidessämme parisuhteemme. Koko rekisteröinti on myös jotenkin käsittämättömän pilkkaava ilmaus. Saisimmeko mekin avioitua? Kertokaa minulle, mikä siinä niin uhkaavaa olisi heterojen kannalta? Miten homojen avioituminen uhkaisi avioliittoinstituutiota yhtään enempää kuin esimerkiksi ne lukuisat avioerot, jotka nykyisin ovat surullisen yleisiä?

Luulin, että näissä vaaleissa sukupuolineutraali avioliitto olisi vähän isompikin vaaliteema. Sitä se ei kuitenkaan tunnu olevan. Kristillisdemokraatit ja Vihreät siitä ovat puhuneet. Muiden mahdolliset kommentit minulta ovat menneet ohi. Minulle henkilökohtaisesti on erittäin surullista se, että kristilliseksi itseään sanova joukko on minun ja kaltaisteni elämäntavan tuomitsemassa oikein eturintamassa. Mielestäni minun tavassani elää ei ole mitään erityisen epäkristillistä. Samalla lailla teen syntiä kuin muutkin, ei siinä mitään. Homoseksuaalisuuteeni se ei kuitenkaan liity millään tavoin.

Palaan vielä rakkaaseen mummooni. Käytyämme jälleen kerran silloin joskus kymmenisen vuotta sitten kiivasta keskustelua homoseksuaalisuudesta kysyin häneltä, että mitä sitten, jos minä kertoisin hänelle olevani homoseksuaali. Mummoni vastasi: 'Sitten rakastaisin sinua entistä enemmän.' Kuulisinpa näin kauniita kommentteja muiltakin konservatiivikristityiltä.

Kiitos sinulle kaikesta, rakas pikkumummoni. Taivaassa tavataan!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Kullakin on ristinsä kannettavana

Viime päivinä on puhuttu paljon Nuotta-lehden ja erinäisten järjestöjen Älä alistu –kampanjasta, johon kuuluu ’Annin’ video. Minä haluan kommentoida sitä videota ja peilata sitä omaan tarinaani.

Toivon, että kaikki se, mitä ’Anni’ videolla puhuu, on todella sitä, mitä hän itse ajattelee, eikä näkemyksiä, joita hänelle on syötetty niissä kristillisissä piireissä, joihin hän ajautui. Toivon, että hän todella on löytänyt aidon identiteettinsä. Suren vain sitä, jos se päätös, jonka hän teki, kumpuaa siitä yksioikoisesta raamatuntulkinnasta, jossa uskotaan, että 'homoseksuaalinen elämäntapa' on väärä. Suren sitä, jos hän on pakottanut itsensä muuttumaan sellaiseksi kuin hänelle on opetettu Jumalan häneltä toivovan.

Minun tieni on ollut erilainen kuin 'Annin'. Minulla on myös erilainen risti kannettavanani. Minä kasvoin pitkälti sellaisessa kristillisessä viitekehyksessä, jossa kirjaimellinen raamatuntulkinta oli se ainoa oikea ja syntiä oli siellä sun täällä ja se piti myös sanoa synniksi. Silloin luulin olevani hetero. Sitten kun aloin joskus 'Annin' ikäisenä miettiä vakavasti, olenko ehkä lesbo, niin minua ahdisti, koska olin vielä silloin sitä mieltä, että homoseksuaalisuuden toteuttaminen on syntiä. Helpotus tuli kuitenkin aina pian siitä, kun koin, etten kuitenkaan voisi kuvitella harrastavani seksiä toisen naisen kanssa. Siihen ajatukseen minä sitten tarrauduin, minä joka en silloin vielä seksistä mitään tiennyt, en miesten enkä naisten kanssa.

En joutunut todella käsittelemään itsessäni sitä ristiriitaa, että olisin tuntenut olevani lesbo ja että Jumala ei sitä hyväksy, koska fundamentalistiaikoinani luulin olevani hetero. Sitten muuttui raamattunäkemykseni ja vasta vuosia sen jälkeen tiedostin oman lesbouteni ja koin suunnattoman vapautumisen tunteen.

Uskon, että 'Annin' tarkoitus on hyvä. Uskon hänen olevan vilpitön ja haluavan vain olla esimerkkinä nuorille siitä, että Jumala voi auttaa ihmistä tulemaan heteroksi. Uskon hänen aidosti haluavan tarjota kristityille nuorille vaihtoehdon tässä yhteiskunnassa. Pelkään hänen kuitenkin olevan sokea sille uskonnolliselle ilmapiirille, jossa hän nyt elää. Ei hän pysty arvioimaan sen vaikutusta puhuessaan itse ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta nykynuoriin. Kaikkiin meihin vaikuttaa se, mitä ympärillämme on.

Minä uskon, että Jumala haluaa meidän kaikkien olevan totta juuri sellaisina kuin olemme. Meidän ei tarvitse muuttua. Me saamme olla ja rakastaa. Minä rukoilen 'Annin' puolesta. Rukoilen jokaisen nuoren puolesta, joka pohtii omaa seksuaali-identiteettiään. Rukoilen kaikkien ihmisten puolesta, että me saisimme tuntea niin kuin psalmin 139 kirjoittaja: 'Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä.' Minun ei tarvitse muuttua. Olen ihme juuri tällaisena. Kiitos, rakas Jumala.