Voiko sallia muille sen, minkä itseltään kieltää?

Olin nuorena sitä mieltä, että seksi kuuluu vain avioliittoon. Uskoin, että on oikein pidättäytyä sen harjoittamisesta seurusteluaikana. No, minun oli myös helppo olla sitä mieltä, koska en seurustellut kenenkään kanssa. Se taas johtui varmaan siitä, että etsiskelin jatkuvasti minulle väärän sukupuolen edustajia. Asia ei kuitenkaan koskaan konkretisoitunut minulle ennen kuin arvomaailmani muuttui muutenkin.

Ajattelin, että kunnon kristitty väkisinkin on sitä mieltä, että seksi on vain avioliittoon kuuluva asia. Hämmästelin mielessäni niitä tuntemiani uskovia ihmisiä, joiden tiesin harrastavan seksiä jo seurustellessaan. Toisaalta myös ihailin heitä, heidän tapaansa suhtautua asiaan niin luontevasti. Muistan miettineeni usein sitä, että ei kai tuokaan ihminen voi helvettiin joutua, kun hän on muuten niin hyvä. Kauheita ajatuksia, tiedän. Sitä se vain aiheutti, kun itseltään kielsi niinkin suuren asian.

En minä edelleenkään ajattele, että ihmiselle olisi hyväksi harrastaa seksiä ihan kenen tahansa kanssa. Rakastavaan suhteeseen se kuitenkin mielestäni voi hyvinkin kuulua jo paljon ennen avioliittoa. Nyt mietin lähinnä sitä, että meneekö se ihan yleisestikin niin, että jos kieltää itseltään jonkin oleellisen asian, ei voi sallia sitä muillekaan.

Minun oli vaikea sallia muille seksin harrastamista ennen avioliittoa, kun en sitä itselleni hyväksynyt. Miten on sitten niiden ihmisten laita, jotka tiedostavat olevansa biseksuaaleja, mutta kieltävät itseltään tuntemuksensa samaa sukupuolta olevia kohtaan? Ovatko he juuri niitä, jotka eivät salli sitten muillekaan homoseksuaalista elämäntapaa, koska ovat sen puolen itsessään kieltäneet?

Ajattelisin, että asia ei automaattisesti mene niin, että ihminen ei voisi sallia muille sitä, minkä itseltään kieltää. Jos asian on tiedostanut ja läpikäynyt, uskon ihmisen pystyvän sallimaan muille esimerkiksi homoseksuaalisen elämäntavan, vaikka itseltään sen puolen aktiivisesti sulkisikin valinnoillaan pois. Ongelmana pidän lähinnä niitä ihmisiä, jotka eivät uskalla myöntää edes itselleen kyseisiä taipumuksiaan. Luulen, että uskovissa ihmisissä heitä on aika paljonkin. Heidän puolestaan rukoilen, että he voisivat hyväksyä itsensä kokonaisina ihmisinä, miehinä ja naisina, jotka ovat arvokkaita juuri sellaisina kuin he ovat taipumuksistaan riippumatta. Rukoilen, että he voisivat löytää rauhan itsensä kanssa ja sen myötä myös Jumalan ja toisten ihmisten kanssa.

Täyskielto median homokeskustelulle?

Luin Kotimaa24:n sivuilta Laura Virtasen kirjoittaman blogin 'Mediassa voi onnistuakin'. Se oli todella pitkä kirjoitus, joka käsitteli kirjaa nimeltä 'After the Ball: How America Will Conquer Its Fear and Hatred of Gays in the `90s' sekä tietenkin Virtasen ajatuksia aiheesta.

Koko pitkästä kirjoituksesta minulle jäi päällimmäisenä mieleen sen kaksi ensimmäistä virkettä:
'Jatkan omalta osaltani bloggaamista aiheesta, joka ei ota loppuakseen. Aiheesta, joka ei juuri livearjessa tule keskusteluihin, mutta jota ahkerasti puidaan medioissa.'

Minä olen julkisesti ilmaissut olevani pappi ja homoseksuaali. Usein olen rikkonut itseäni lukemalla erinäisiä loukkaavia nettikirjoituksia tai kuuntelemalla jonkun mediassa antamia lausuntoja. Harvoin olen kuitenkaan tavannut ihmisiä, jotka suoraan päin näköä heittäisivät yhtä törkeitä lauseita. Miksi se on niin? Tästähän on paljon puhuttu. Eikö siinä ole pitkälti kyse siitä, että nettiin kirjoittaessa tai vaikka julkisuuteen haastattelua antaessa on helppo unohtaa ne ihmiset, meidät ihmiset, joita asia henkilökohtaisesti koskettaa. On helppo puhua vain asiasta asiana ja siksi käyttää niin jyrkkiä ilmauksia. Uskon, että tilanne olisi aivan toinen, jos kyseiset ihmiset puhuisivat meikäläisten kanssa livenä.

Olen alkanut leikitellä ajatuksella siitä, että median homokeskustelulle pantaisiin täyskielto vaikka vuoden ajaksi. Sinä aikana aiheesta saisi puhua vain livenä ihmisten kanssa. Muuttaisikohan se mitään? Ei välttämättä. Uskon, että se kuitenkin pakottaisi ihmiset miettimään paljon tarkemmin sitä, mitä he puhuvat - ainakin jos he keskustelisivat meidän homojen ja lesbojen kanssa. Harva ihminen on niin julma, että lätisee ihan mitä tahansa päin näköä - vaikka tosin sitäkin olen kohdannut. Kun on se suuri rakkauden kirja kädessä, niin sillä on helppo mäiskiä kyseenalaistaen toisten ihmisten taivaspaikkoja. Se satuttaa.

Odotan sitä, että joku näyttäisi minulle yhdenkin kohdan, jossa Jeesus käytti pyhiä kirjoituksia niin, että toinen ihminen jäi hänen eteensä itkemään. Missä se kohta on? Meitä on monia, jotka itkemme. Meitä on monia, jotka haluavat lopettaa itkemisen ja vain rakastaa, rakastaa myös teitä, jotka ette meidän elämäntapaamme hyväksy.

Jeesuksen jäähyväisrukouksesta: 'Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.' Joh. 17: 21