Homokysymys on kirkon ydinkysymys

Jo pitkään monilla netin keskustelupalstoilla ja jopa kaveripiirissäni olen lukenut ja kuullut paljon puhetta siitä, miten tämän homokeskustelun olisi jo aika päättyä ja miten se saa aivan liikaa tilaa mediassa, kun se ei kuitenkaan ole mikään kirkon tai uskon ydinkysymys. Itsekin olen lähtenyt mukaan siihen vähättelyyn ja monesti todennut, että toivoisin, että asia saataisiin pian pois päiväjärjestyksestä, että päästäisiin puhumaan ns. oikeista asioista. Mielipiteeni on muuttunut.


Tämä homokysymys on kirkon ja uskon ydinkysymys. Näin uskallan väittää. Uskon ytimessä on usko, toivo ja rakkaus, usko yhteen kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on rakkaus. Uskon ydinkysymyksiin kuuluu Jumalan rakkaus meitä kohtaan ja se rakkaus, jota me häneltä saamme ja jota meidät on kutsuttu heijastamaan eteenpäin. Usko näkyy rakkauden tekoina ja tämä homokysymys on yksi asian ilmenemismuoto. Ei se ole vain joku pikku juttu, joka koskisi vain pientä vähemmistöä. Se koskettaa suurinta osaa suomalaisista joko omakohtaisesti tai sitten niin, että joku lähipiirissä kuuluu johonkin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.  Miten voidaan sanoa, että kyseessä olisi jokin toissijainen asia? 


Miksi se muuten joillekin on niin hirmuisen karmea juttu tämä homoseksuaalisuus? Mitä väliä sillä on, että minun haluni suuntautuu ihmiseen, joka on kanssani samaa sukupuolta? Mitä väliä sillä on, että haluan rakastaa, sitoutua, olla hellä ja koskettaa toista naista? Miten se tätä maailmaa tuhoaa? Kun joskus oikeasti saisi vastauksen siihen kysymykseen, jotain muutakin kuin sitä fundamentalistista Sodoman ja Gomorran tulkitsemista omista lähtökohdista käsin.


Se, miten kohtaamme lähimmäisemme, kertoo meistä ihmisinä, meistä kristittyinä. Jeesus ei koskaan kulkenut ihmisen ohi. Ei Jeesus sanonut kenellekään häntä lähestyneelle, että sinun asiasi on niin vähäpätöinen ja kaukana uskon ydinkysymyksistä, että menepäs nyt siitä, että minä pääsen palaamaan näihin syväteologisiin kysymyksiin tuolla synagogan uumenissa. Ei, hän ei tehnyt niin. Monesti hän sitä vastoin herätteli niitä, jotka niin yrittivät tehdä - olivat ne sitten fariseuksia tai opetuslapsia. Miksi meidän pitäisi ohittaa ihminen? Miksi jotkut ohittavat meidät homoseksuaalit ihmiset? 


Meitä on monia, jotka kärsimme tässä kirkossa siitä, että meille ehkä säälistä joku rukous voidaan heittää mutta siunausta ei voida antaa, vihkimisestä puhumattakaan. Me kärsimme siitä, että meidän parisuhteitamme ei tunnusteta samanarvoisiksi heterosuhteiden kanssa. Meitä satuttaa erityisesti se, että meidän rakkautemme mitätöidään tai nimetään joksikin kieroutumaksi. Me itkemme, kun kuulemme olevamme jokin merkki 'lopunajoista', viittana tiellä kohti helvettiä. Me itkemme, mutta Jeesus itkee meidän kanssamme. Niin uskon ja tunnen.

Pelkäätkö pimeää?

Olen ajatellut viime aikoina uudelleen omaa seksuaalista identiteettiäni. Luulin jo käyneeni kyseisen prosessin loppuun asti läpi 4-5 vuotta sitten. No, naiiviahan se olisikin ajatella, että tällainen asia olisi kerralla hoidettu alta pois ja ettei sen tiimoilta kaipaisi mitään lisäpohdintoja. Aloitettuani nyt uuden parisuhteen olen joutunut miettimään asiaa uudelleen. Olen myös erittäin kiinnostunut ihmisten tarinoista sen suhteen, miten he ovat heränneet tajuamaan oman seksuaalisuutensa. Luonnollisesti minua kiinnostaa erityisesti se, miten seksuaalivähemmistöihin itsensä lukevat ihmiset ovat asioita kokeneet. Toisaalta nyt olen kiinnostunut myös heteroiden ajatuksista. Olisi mielenkiintoista päästä vertaamaan kokemuksia.

En enää syyllistä itseäni siitä, että olen lesbo. En näe siinä mitään pahaa. Pahalta tuntuu ainoastaan kaksi asiaa:
1) Moni ihminen kokee syyllisyyttä, ahdistusta, hämmennystä tai muita kielteisiä tunteita tiedostaessaan poikkeavansa perusheteronormista.
2) Moni kristityksi itseään kutsuva ihminen on valmis tuomitsemaan minun ja kaltaisteni elämäntavan.

Nuo kaksi asiaa satuttavat minua todella paljon. Haaveilen maailmasta, jossa oikeasti ei olisi merkitystä sillä, kuka ketäkin rakastaa - kun siis on kyse aikuisista ihmisistä. Se edellyttäisi kuitenkin sitä, että ihmiset olisivat valmiita rohkeasti ja avoimesti katsomaan itsensä sisään myös seksuaalisen identiteettinsä pohjalta. Jos ei uskalla katsoa tarpeeksi syvälle, asiat pelottavat. Ja meitä on paljon, jotka pelkäämme pimeää.