Pohdin viime
viikolla Pride-viikon Yhteys-liikkeen seminaarissa sitä, miten raskaalta
välillä tuntuu, kun homoseksuaalina sitä pitää jotenkin aina jaksaa suhtautua
siihen mahdolliseen hämmennykseen, jota keskustelukumppani tuntee saadessaan
kuulla homoseksuaalisuudestani. Paikalla ollut seksuaaliterapeutti, pastori
Marjo Ehn vastasi siihen selkeästi: ’Nauti siitä, että aiheutat ihmisille
prosesseja, kun ilmaiset jotenkin homoseksuaalisuutesi.’
Tuli tuossa
tänään puhetta rakkaani kanssa Vihreiden 25-vuotisjuhlista, joihin
osallistuimme maaliskuussa 2012. Olimme silloin seurustelleet reilut puoli
vuotta. Joku piti juhlapuhetta ja esitti siinä kysymyksen: ’Ketkä meistä on
sitä mieltä, että kaikkien pitäisi saada solmia avioliitto?’ Koko juhlakansa
nosti välittömästi kätensä pystyyn. Rakkaani oli ainut, joka epäröi. Ihmettelin
asiaa. Hän kertoi yllättyneensä kysymyksestä ja omasta reaktiostaan siihen. Hän
nimittäin tajusi yhtäkkiä, ettei hän tiennyt, miten reagoida. Hän ei ollut
ajatellut koko asiaa.
Mielestäni
nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Ne myös avaavat minulle sitä tilannetta,
jossa nyt ollaan, kun keskustellaan joskus hyvinkin kiihkeästi tasa-arvoisesta avioliittolaista.
En pidä siitä, että on niitä lakialoitteen kannattajia, jotka haukkuvat sen
vastustajia ääliöiksi tai käskevät näiden tunkea päänsä perseeseen tms.
ruokotonta. Mielestäni tuollaisia törkeyksiä puhuttaessa osoitetaan täyttä
ymmärtämättömyyttä sitä kohtaan, mistä Marjo Ehn puhui ja mitä rakkaanikin
reaktio aikoinaan osoitti.
Kysymys
samaa sukupuolta olevien avioliitosta tulee jokaista meitä lähelle. Se ei
kosketa vain homoseksuaaleja vaan jokaista ihmistä, koska jokainen meistä on seksuaalinen
olento kaikissa tilanteissa kaiken aikaa. Kohdatessamme itsellemme vierasta
seksuaalisuutta joudumme prosessiin. Ja se prosessi vie aikaa. Se vie aikaa,
koska se pakottaa meistä jokaisen miettimään myös omaa seksuaalisuuttamme, yhtä
intiimeimmistä elämämme osa-alueista.
Ei kukaan
ole ääliö, jos hän ei kannata tasa-arvoista avioliittolakia. Se voi olla
hänelle täysin vieras ja lähtökohtaisesti luonnottomalta tuntuva asia. Hänenkin
suustaan tai näppäimistöltään voi tietenkin alkaa tulla vaikka minkälaista
törkytekstiä. Prosessia ei voi pakottaa ja se kulkee jokaisella omaa latuaan.
Sitä voi ohjata vain ihminen itse. Suren sitä, jos prosessia ei edes sallita
eri tavoin ajattelevalle vaan leimataan heti toinen joksikin kiihkoilijaksi tai
muuten vain rajoittuneeksi.
Jos jopa
naispuolinen kumppanini aikoinaan hämmentyi niin paljon kysymyksestä, kannattaako
hän samaa sukupuolta olevien avioliittoa, ettei hän pystynyt siihen vastaamaan,
niin eikö se jo todista jotain näistä prosesseista? Tai miten minä itse, joka
vielä viisi vuotta sitten tv:ssä sanoin, että saakoon heterot pitää
avioliittonsa? Nykyään me molemmat olemme prosessissamme siinä vaiheessa, että
olemme tasa-arvoisen avioliittolain ehdottomia kannattajia. Ja hei, jokaisen
prosessi ei varmasti johda siihen samaan kantaan. Sekin pitää meidän
kannattajien hyväksyä.
Sallitaan
toisillemme ne prosessit, joita kukin meistä käy läpi ja joita voi ohjata vain
ihminen itse. Joku meistä on prosessissaan pitemmällä ja tuntee
seksuaalisuutensa paremmin, joku alkaa vasta miettiä asiaa. Annetaan
toisillemme tilaa ja kunnioitetaan toisiamme. Sitä toivon kristittynä ja
homoseksuaalina, myös tulevana seksuaalineuvojana.