Kuka kelpaa Jumalan syliin?

Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat eronneet kirkosta, koska he ovat kokeneet kirkon syrjivän homoseksuaaleja. Kyllä minä ajattelen, että kannattaisi kuitenkin pysyä kirkon jäsenenä, että olisi hyvä jäädä kirkkoon ja yrittää vaikuttaa sisältäpäin. Toivon, että ihmiset äänestäisivät seurakuntavaaleissa taas tänä syksynä ja jopa asettuisivat itse ehdolle. Silti ymmärrän oikein hyvin niitä, jotka ovat kirkon jättäneet.

Kun aina vaan iskee päin näköä jonkun ’suuren kristityn’ kommentti, jossa Raamattu ja Jumala otetaan omien mielipiteiden oikeuttajaksi ja tuupataan toisia ihmisiä, lähimmäisiä suoraan helvetin tuleen, niin turha se on ihmetellä, ettei se sanoma Jumalan kaiken voittavasta rakkaudesta oikein enää mene läpi. ’Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’ on käsky, jota jokaisen meistä olisi hyvä vähän reflektoida– eikä ihan vähänkään.

Kun vuodesta toiseen eteen tulee näitä toisten ihmisyyden kieltäviä kommentteja, olisi ihme, jos se ei vähitellen vieroittaisi myös siitä, hänestä tai niistä, kenen nimissä näitä kommentteja heitetään. Kyse voi olla Raamatusta, Jumalasta, kristityistä tai kirkosta. Kaikkea esiintyy. Kun siis samaa sukupuolta olevan kanssa suhteessa elävät ihmiset tuomitaan helvettiin, kielletään heidän oikeutensa elää täyttä elämää sellaisina, millaiseksi Jumala on heidät eli meidät luonut. Seksuaalisuus on luovuttamaton osa ihmisen identiteettiä, joka on läsnä kaikessa – ei vain siellä sänkytouhuissa, joista nämä tuomitsijat myös aivan absurdilla tavalla tykkäävät fantasioida.

Miten syvästi osuvatkaan nämä samat toisia ulossulkevat heitot myös meidän hengelliseen identiteettiimme? Eikä ihmisen itsensä tarvitse olla homoseksuaali tullakseen satutetuksi näistä kommenteista. Kyse on ihmisyydestä ja sen kunnioittamisesta, jokaisen oikeudesta olla sitä, mitä hän on.

Kun siis vuosia kuulee ja näkee näitä satuttavia, rikkirepiviä lausahduksia, niin en ihmettele, ettei joku enää pidä kirkkoa turvallisena tilana – ajatellaan sitä sitten kirkkorakennuksena tai kristittyjen yhteisönä. Sitä haluaa suojella itseään ja hakeutua sinne, missä voi olla varma siitä, että tulee hyväksytyksi. Haluaa mennä niiden joukkoon, jotka varmasti suhtautuvat lämpimästi ja rakastavasti.

Ja niin asiat kääntyvät päälaelleen. Niin Jumalan rakkaus, jota meidät on kutsuttu välittämään eteenpäin, vääristyy joksikin ihan muuksi ja karkottaa ihmisiä luotaan, karkottaa ihmisiä pois Jumalan rakastavasta sylistä, johon ihan jokainen meistä on tervetullut. Sitä itken tänään, koska kaikesta huolimatta minä koen saavani levätä Jumalan rakastavassa sylissä – myös tässä vajavaisten ihmisten kirkossa, joka kuitenkin syvimmiltään on muistuttamassa siitä, että jokainen ihminen on kaunis ja Jumalan rakkauden arvoinen.

Voi kun kaikki muutkin löytäisivät siihen rakastavaan syliin, vaikka tiellä joskus onkin niitä 'opetuslapsia', jotka yrittävät estää joitakin Jumalan lapsia sinne pääsemästä. Siinä sylissä on nimittäin oikeasti turvallista olla – ja nimenomaan yhdessä toisten kanssa. Ja lopulta uskon myös niiden syrjiviä puheita viljelevien 'opetuslasten' lepäävän siinä samassa sylissä, koska jokainen meistä pääsee sinne ihan vain Jumalan armon ansiosta.