Olen ajatellut viime aikoina uudelleen omaa seksuaalista identiteettiäni. Luulin jo käyneeni kyseisen prosessin loppuun asti läpi 4-5 vuotta sitten. No, naiiviahan se olisikin ajatella, että tällainen asia olisi kerralla hoidettu alta pois ja ettei sen tiimoilta kaipaisi mitään lisäpohdintoja. Aloitettuani nyt uuden parisuhteen olen joutunut miettimään asiaa uudelleen. Olen myös erittäin kiinnostunut ihmisten tarinoista sen suhteen, miten he ovat heränneet tajuamaan oman seksuaalisuutensa. Luonnollisesti minua kiinnostaa erityisesti se, miten seksuaalivähemmistöihin itsensä lukevat ihmiset ovat asioita kokeneet. Toisaalta nyt olen kiinnostunut myös heteroiden ajatuksista. Olisi mielenkiintoista päästä vertaamaan kokemuksia.
En enää syyllistä itseäni siitä, että olen lesbo. En näe siinä mitään pahaa. Pahalta tuntuu ainoastaan kaksi asiaa:
1) Moni ihminen kokee syyllisyyttä, ahdistusta, hämmennystä tai muita kielteisiä tunteita tiedostaessaan poikkeavansa perusheteronormista.
2) Moni kristityksi itseään kutsuva ihminen on valmis tuomitsemaan minun ja kaltaisteni elämäntavan.
Nuo kaksi asiaa satuttavat minua todella paljon. Haaveilen maailmasta, jossa oikeasti ei olisi merkitystä sillä, kuka ketäkin rakastaa - kun siis on kyse aikuisista ihmisistä. Se edellyttäisi kuitenkin sitä, että ihmiset olisivat valmiita rohkeasti ja avoimesti katsomaan itsensä sisään myös seksuaalisen identiteettinsä pohjalta. Jos ei uskalla katsoa tarpeeksi syvälle, asiat pelottavat. Ja meitä on paljon, jotka pelkäämme pimeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti