Tasa-arvoinen avioliittolaki puhututtaa. Moni sanoo, ettei siihen pidä sotkea kirkkoa ja sen näkemyksiä asiasta, koska kyse on maallisesta lainsäädännöstä. Olen vähän eri mieltä asiasta, vaikka ajattelenkin, että kysymys lainsäädännöstä sinänsä on maallinen. Meillä kuitenkin edelleen valtaosa kansasta kuuluu kirkkoon. Aktiivisia kirkon jäseniä ei ole läheskään yhtä paljon, mutta väittäisin, että tässä homoseksuaalisuuskysymyksessä on paljon niitä, jotka pohjaavat käsityksensä jotenkin epämääräisesti Raamatusta nouseviin ajatuksiin tai siihen, miten he ajattelevat, että kristityn pitäisi tähän asiaan suhtautua. Siksi on hyvä tuoda esiin myös asian kristillistä puolta. Ja siksi minä pappina, kristittynä ja homoseksuaalina haluan nostaa esiin yhden asian:
Meitä, jotka olemme itse homoseksuaaleja, tulisi kuulla aika tarkasti. Niiden, jotka ajattelevat, että homoseksuaalisuus on syntiä ja selkeästi Raamatussa tuomittu, tulisi kuunnella erityisen tarkasti meitä kristittyjä homoseksuaaleja. En käsitä, miten se ei tunnu monelle merkitsevän mitään, että me olemme todella tarkasti asian joutuneet omalla kohdallamme pohtimaan, kun sitä Sodomaa ja Gomorraa yms. on saatu kuulla ihan riittämiin eri puolilta. Kun saa kuulla joutuvansa helvetissä pahempaan paikkaan kuin al-qaidan terroristit - joiden kohtaloon en sinänsä ota kantaa - niin kyllä se pakottaa miettimään, onko sitä oikeasti synnin tiellä vai ei. Eikö tällä argumentilla ole mitään merkitystä niille, jotka haluavat evätä meiltä Jumalan siunauksen pyytämisen liitollemme? Ei kai, kun olemme sitten ilmeisesti jotenkin vääränlaisiksi luotuja tai kieroon kasvaneita ja siksi ansaitsemme kaikki lyönnit kunnes heräämme haluamaan eheytyä heteroiksi. Vai miten se oikein oli?
