Identiteettiäni määrittää monta asiaa, mutta tätä blogia lukevan on ehkä oleellista tietää, että olen kristitty, pappi, ja homoseksuaali. Itse en pidä homoseksuaalisuuttani ristinä, mutta usein tuntuu, että niin minun muka kuuluisi kokea, kun määrittelen itseni myös kristityksi. Haluan kirjoittaa siitä, mitä näen ja koen maailmassa, jossa ristejä on monenlaisia. Minulla on omani ja sinulla omasi.



torstai 28. huhtikuuta 2011

Yksi ruumis ja monta jäsentä - Vihreisiin liittymisen tuomia fiiliksiä

Vuosien pohdinnan jälkeen päätin aktivoitua poliittisesti. Ensiaskeleeni politiikan tiellä oli kyllä jo aikoinaan Kokoomuksen uusien opiskelijoiden ilta, johon joskus yliopisto-opintojeni alkupuolella osallistuin. Siitä on kuitenkin kauan, niin ajallisesti kuin henkisestikin. Se ei silloinkaan tuntunut omalta jutultani, enkä sitten mennyt varsinaisesti mukaan toimintaan. Enää en voisi edes kuvitella Kokoomusta omaksi puolueekseni. Liityin Vihreisiin.

Vihreissä on paljon sellaista, mistä en pidä. En kuitenkaan usko, että kukaan voi löytää puoluetta, joka olisi kaikessa samoilla linjoilla kuin mahdollinen liittyjä itse on. Siksihän sitä onkin hyvä lähteä mukaan, että voi jatkuvan valittamisen sijaan yrittää muuttaa asioita. Sitähän aina hoen kirkonkin suhteen, että ihmiset eivät eroaisi vaan jäisivät sisäpuolelle vaikuttamaan.

Liityin Vihreisiin heti vaalien jälkeisenä päivänä. Ei kulunut kuin pari päivää, kun sain postia, jossa oli viimeisin jäsenlehti. Sähköpostia on myös tullut. Olen saanut jo useamman henkilökohtaisen viestin, jossa minua on rohkaistu tulemaan aktiivisesti mukaan. Myös kysymykseeni on vastattu, kun halusin tietää, mistä voisin alkaa opiskella asioita. Minulla kun on paljon mielipiteitä mutta liian vähän tietoa. Perussuomalainen meininki, sanoisin. ;-) Vielä tämän lisäksi olen saanut kutsun Helsingin Vihreiden naisten hallituksen kokoukseen, joka on kuulemma kaikille avoin. Ilahduin suuresti, kun asialistalla oli erikseen uusien jäsenten vastaanottaminen. Tuli sellainen tunne, että liittymisestäni ollaan iloisia. Minut on haluttu mukaan.

Seuraava ajatukseni oli se, että tunteekohan kirkkoon liittyvä ihminen näin? Pelkään pahoin, että niin ei käy. Ehkä hänkin saa jonkun kirjeen kotiinsa, mutta miten toimitaan, kun hän menee ensimmäiseen messuun tai muuhun kirkon tilaisuuteen liittymisensä jälkeen? Luulenpa, ettei häntä huomioida yhtään mitenkään. Luulen, ettei kirkossa kovin usein järjestetä tilaisuuksia, joissa pohdittaisiin uusien jäsenten vastaanottamista. Vanhojen kanssa jauhetaan vaan niitä samoja iänikuisia juttuja - tai mietitään, miten ne vanhat jäsenet saataisiin pidettyä mukana. Kyllä olisi tällä kirkkoruumiilla ja sen nykyisillä jäsenillä varmasti vielä paljon oppimista. Voisimmeko oppia jotain puolueilta? Kerron, kun tiedän enemmän. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti