Itkun on aika loppua

Vuosikausia homoseksuaaleihin liittyvät kirkolliset keskustelut ovat koskettaneet minua henkilökohtaisesti. Olen lukenut vuosien varrella paljon meihin kohdistuvaa vihapuhetta. Tietenkin se on tuntunut pahalta, mutta ei se ole kuitenkaan varsinaisesti hajottanut. Pystyn nimittäin ymmärtämään, mistä ne puheet kumpuavat. En pidä niitä pahantahtoisina, vaikka tuomitsenkin sellaisen tyylin.

Tänä viikonloppuna olen pitkästä aikaa itkenyt oikein kunnolla niiden vihapuheiden takia. Ne ovat nimittäin saaneet tyttöystäväni itkemään. Ne ovat myös satuttaneet suuresti arvostamaani piispaani Irja Askolaa, jonka näin tänään pyyhkivän kyynelen silmäkulmastaan uutta pappia siunatessaan järkyttävän provokaatiohuutelun jälkeen. Itseeni kohdistuvat puheet vielä kestän, mutta sitä en kestä, että minulle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä satutetaan.

Kutsun jokaista, joka haluaa, että seksuaalivähemmistöillä on kirkossa ja yhteiskunnassa tasavertaiset oikeudet heteroiden kanssa, yhä kiihkeämpään taistoon. Nyt ei saa luovuttaa. Nyt pitää puhua rakkauden puolesta vihapuhetta vastaan. ’Voita paha hyvällä’ sanoo roomalaiskirjekin (Room. 12: 21). Puhutaan hyvää ja tehdään hyvää.

Syksyllä 2014 on seurakuntavaalit. Pidetään huolta, että sinne saadaan paljon hyviä ehdokkaita, ja äänestetään niissä vaaleissa. Niillä vaaleilla on merkitystä, että saadaan tämä asia viimein pois päiväjärjestyksestä ja seksuaalivähemmistöille tasavertaiset oikeudet. Sitten voidaan keskittyä itkemään todellisia epäkohtia tässä maailmassa, jossa niin moni kärsii köyhyydestä ja väkivallasta ja jossa koko luomakuntaa ahneuden takia tuhotaan.