Identiteettiäni määrittää monta asiaa, mutta tätä blogia lukevan on ehkä oleellista tietää, että olen kristitty, pappi, ja homoseksuaali. Itse en pidä homoseksuaalisuuttani ristinä, mutta usein tuntuu, että niin minun muka kuuluisi kokea, kun määrittelen itseni myös kristityksi. Haluan kirjoittaa siitä, mitä näen ja koen maailmassa, jossa ristejä on monenlaisia. Minulla on omani ja sinulla omasi.



keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mitä voi tehdä, kun maailma muuttuu?

Minulla on teoria siitä, miksi nyt niin moni haluaa mediassa ilmaista ärsyyntymisensä siihen, että heidän mielestään homot ja 'homoasia' on niin paljon esillä mediassa: Uskon, että nämä ihmiset ovat pitkälti hämmentyneitä siitä, että  yhtäkkiä heille ei enää suodakaan oikeutta elää hetero-oletuksen vallassa suhteessa kaikkiin ihmisiin. Enää ei voikaan automaattisesti olettaa, että jokaisen kumppani on vastakkaista sukupuolta. Enää ei voikaan kevyesti naureskella 'homppeleille' tai 'hinteille' ilman että joku ehkä paheksuu sitä. Ennenhän se onnistui, kun homot pysyivät siististi kaapissa eläen itsekin niin kuin homoja ei maailmassa olisikaan. Varmasti voi ahdistaa sekin, että nyt nämä homopuheesta ärtyneet leimataan helposti homofoobikoiksi, vaikka heidän mielipiteensä ei ole muuttunut mihinkään. He ihmettelevät, mitä on tapahtunut, kun ennen ihan normaalia puhetta pidetään nyt homofoobisena tai tuomitsevana.

Tämä ihan sama kuvio näkyy suhtautumisessa esimerkiksi afrikkalaisiin maahanmuuttajiin. Enää ei voi puhua vapaasti neekereistä leimautumatta rasistiksi. Oma ongelmansa on myös niillä kristityillä, jotka eivät raamatuntulkintansa vuoksi hyväksy naisten pappeutta, jonka evankelis-luterilainen kirkko on hyväksynyt ajat sitten.

Mitä voi tehdä, kun maailma muuttuu? On ihan aiheellista odottaa ja olettaa, että ihmiset kehittyvät maailman mukana ja vähitellen luopuvat syrjivästä ja loukkaavasta puheesta tai toiminnasta. Samalla kuitenkin toivoisin vähän nykyistä enemmän ymmärrystä niitä kohtaan, jotka nyt ovat ärsyyntyneitä, ahdistuneita tai hämmentyneitä - miten kukakin asian sitten kokeekin. En usko heistä valtaosan olevan mitenkään pahantahtoisia. Siksi minä ainakin haluan pyrkiä olemaan lyömättä heitä ivaavilla ja ylemmyydentuntoisilla kommenteilla, joita on niin helppo heitellä. Tuskin se herättää kenessäkään mitään myönteistä reaktiota, pelkkää aggressiota vain. Se ei tarkoita syrjinnän tai loukkaavan puheen ja toiminnan hyväksymistä. Samalla aseella vastaaminen ei kuitenkaan ole arvostettavaa tai tuota muuta kuin lisää loukkaantuneita. Sellainen räiskiminen on jotenkin säälittävää. Mutta joskus me ihmiset olemme säälittäviä, me kaikki.

2 kommenttia: