'Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa'

Olen ollut jo pitkään hengellisesti ja muutenkin aika hukassa. Kaikki se homovastainen puhe ja tuomio, jota jotkut kristityt niin auliisti jakelevat, on tehnyt tehtävänsä. Se on etäännyttänyt minua Jumalasta, Raamatusta ja toisista kristityistä. Menin sitten viime viikonloppuna yöllä koirani kanssa lenkille klo 2.30. Kävelin siellä pimeässä niityillä katsellen tähtitaivasta ja aloin rukoilla ääneen. Montaa lausetta ei irronnut. Taisin sanoa jotenkin näin: ’Rakas Jumala, mä oon ihan hukassa. Anna mulle turvallinen olo. Näytä mulle tie, jota kulkea.’

Sitten loppuivat sanat ja jatkoin vain taivallustani. Lähetin siinä välissä yhden tekstiviestinkin ystävälleni. Se liittyi ihan muihin asioihin. Yhtäkkiä kuulin mielessäni psalmitekstiä: ’Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Ja minun maljani on ylitsevuotavainen.’ Ja vaikka pappi olenkin, niin harvoin minulla pyörii päässä raamatunlauseita.

Seuraavaksi mieleeni tuli Nuoren seurakunnan veisukirjan laulu nimeltä Älä pelkää, jota aloin laulaa siinä kävellessäni siellä pimeässä. Siinä koskettivat erityisesti nämä sanat: ’Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa. Älä pelkää, hänen armonsa lopu ei milloinkaan. Älä pelkää, hän vierelläs kulkee ja johdattaa.’ Tuota laulua lauleskelen äärimmäisen harvoin, mutta nyt se tuli päähäni.

Jatkoin laulamista Make Perttilän tekemällä laululla Vierellä kulje. Lauloin ensimmäisen säkeistön ja kauniin kertosäkeistön: ’Taluta meitä, jos matkalla uuvumme. Lähetä oppaaksi enkeleitä, jos tieltä eksymme. Vierellä kulje, jos ikävä saavuttaa. Silloinkin syliisi vielä sulje, kun suru saapuu saattamaan.’ Siirryin toiseen säkeistöön, joka alkaa näin: ’Tunnetko rauha laskeutuu? Huntuunsa luonto verhoutuu.’ Juuri sillä hetkellä havahduin siihen, että niiden pimeiden niittyjen päällä, joihin jotkut katulamput kauempaa heitti valoaan, lepäsi sellainen jännä usvaverho. Ja olen täysin varma siitä, että hetkeä aiemmin sitä usvaa ei ollut siinä.

Sain vahvan tunteen siitä, että Jumala tuli lähelle, tuli lohduttamaan minua. Minä virsiangstinen ihminen intouduin vielä laulamaan virttä 631. Tämä säkeistö kosketti ja lohdutti: ’Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan. En päästä sua, ennen kuin mua käyt siunaamaan.’

Sit loppu sanat ja lähetinkin siinä välissä yhdelle ystävälle yhden tekstarin. Yhtäkkiä kuulin mielessäni psalmitekstiä: 'Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa. Sinun vitsasi ja sauvasi minua johdattavat. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen ja minun maljani on ylitsevuotavainen.' Ja hei, voin vakuuttaa, että vaikka pappi olenkin, niin mulla aika harvoin kaikuu Raamatusta mitään kohtia päässä.

Sit loppu sanat ja lähetinkin siinä välissä yhdelle ystävälle yhden tekstarin. Yhtäkkiä kuulin mielessäni psalmitekstiä: 'Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa. Sinun vitsasi ja sauvasi minua johdattavat. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen ja minun maljani on ylitsevuotavainen.' Ja hei, voin vakuuttaa, että vaikka pappi olenkin, niin mulla aika harvoin kaikuu Raamatusta mitään kohtia päässä.

Seuraavaksi mun mieleen tuli ns. punasen laulukirjan biisi Älä pelkää. Siinä mua erityisesti kosketti nämä kohdat: 'Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa.', 'hänen armonsa lopu ei milloinkaan' ja 'hän vierelläs kulkee ja johdattaa.' Tota biisiä mä muuten lauleskelen äärimmäisen harvoin.

Sitten mieleeni tuli Maken tekemä iki-ihana laulu Vierellä kulje. Lauloin toisen säkeistön alkua: 'Tunnetko, rauha laskeutuu? Huntuunsa luonto verhoutuu...' Juuri sillä hetkellä huomasin, että niiden pimeiden niittyjen päällä, joihin jotkut katulamput heitti valoaan, oli sellanen jännä usvakerros. Ja olen totaalisen varma, että hetkeä aiemmin sitä usvaa ei ollut siinä.

Te voitte halutessanne jättää ihan omaan arvoonsa nää mun kokemukset, mutta mulle noi toi vahvan tunteen siitä, että Jumala kuuli mun rukouksen ja tuli mua lohduttamaan. Minä virsiangstinen ihminen innostuin vielä laulamaan virttä 631 Oi Herra, jos mä matkamies maan. Siinä mua kosketti erityisesti säkeistö: 'Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan. En päästä sua ennen kuin mua käyt siunaamaan.'Sit loppu sanat ja lähetinkin siinä välissä yhdelle ystävälle yhden tekstarin. Yhtäkkiä kuulin mielessäni psalmitekstiä: 'Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa. Sinun vitsasi ja sauvasi minua johdattavat. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen ja minun maljani on ylitsevuotavainen.' Ja hei, voin vakuuttaa, että vaikka pappi olenkin, niin mulla aika harvoin kaikuu Raamatusta mitään kohtia päässä.

Seuraavaksi mun mieleen tuli ns. punasen laulukirjan biisi Älä pelkää. Siinä mua erityisesti kosketti nämä kohdat: 'Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa.', 'hänen armonsa lopu ei milloinkaan' ja 'hän vierelläs kulkee ja johdattaa.' Tota biisiä mä muuten lauleskelen äärimmäisen harvoin.

Sitten mieleeni tuli Maken tekemä iki-ihana laulu Vierellä kulje. Lauloin toisen säkeistön alkua: 'Tunnetko, rauha laskeutuu? Huntuunsa luonto verhoutuu...' Juuri sillä hetkellä huomasin, että niiden pimeiden niittyjen päällä, joihin jotkut katulamput heitti valoaan, oli sellanen jännä usvakerros. Ja olen totaalisen varma, että hetkeä aiemmin sitä usvaa ei ollut siinä.

Te voitte halutessanne jättää ihan omaan arvoonsa nää mun kokemukset, mutta mulle noi toi vahvan tunteen siitä, että Jumala kuuli mun rukouksen ja tuli mua lohduttamaan. Minä virsiangstinen ihminen innostuin vielä laulamaan virttä 631 Oi Herra, jos mä matkamies maan. Siinä mua kosketti erityisesti säkeistö: 'Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan. En päästä sua ennen kuin mua käyt siunaamaan.'